Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2017.

Suomesta Chileen ja ensivaikutelmani Santiagosta

Kuva
Matka Chileen on ihan älyttömän pitkä. Mun lentoni olivat ehdottomasti vielä parhaimmasta päästä, sillä ne sisälsivät vain yhden vaihdon ja jouduin odottamaan Madridissa Santiagon lentoa vain vähän päälle kolme tuntia. Siitäkin huolimatta kolmentoista tunnin lento Santiagoon oli äärimmäisen puuduttava. Turistiluokan tuoleissa on vaikea nukkua ja villatakkini oli ties milloin vieressäni kuorsaavan miehen pyllyn alla ja milloin taas kengännauhani oli vieressäni nukkuvan tytön jalan alla. Mutta onneksi lento meni kuitenkin loppujen lopuksi suhteellisen nopeasti ja saavuimme Santiagoon jopa etuajoissa. Oli myös uskomatonta seurata lentokoneen reittiä ruudulta ja todeta lentävänsä Amazonin yläpuolella. En ole nimittäin ikinä edes käynyt Etelä-Amerikassa aikaisemmin. Yksi asia mikä minua jännitti etukäteen oli itseni ja tavaroideni kärrääminen turvallisesti lentokentältä kotiin. Olin kuullut etukäteen, että lentokentällä on paljon kuskeja, jotka väittävät työskentelevänsä jollekin taksiy

Aika ennen vaihtoa

Kuva
Minkälainen on kesä ennen vaihtoa? Vietin kahdeksan kuukautta lukion jälkeen Espanjassa vapaaehtoistöitä tehden. Muutin silloinkin Espanjaan elokuun alussa. Tämän kokemuksen pohjalta ajattelin vaihtoakin edeltävän kesän olevan auvoinen Helsinkikesä, jolloin arvostan omaa elämääni ja Suomea enemmän. Osaltaan tämä on toteutunut. Nyt kun lähtöön on hieman alle kuukausi, todellakin arvostan rakasta ja turvallista Suomea enemmän sekä ymmärrän läheisteni merkityksen vieläkin suuremmin. Nautin jo nyt siitä, että voin kävellä Helsingissä yksin keskellä yötä kotiin eikä minun tarvitse jännittää maanjäristyksiä. Nautin siitä, ettei sulaudun täällä massaan tai että en joudu pelkäämään taskuvarkaita. Nämä "huoleni" tietenkin perustuvat vain siihen, mitä olen kuullut Chilestä sekä kokemuksiini Espanjasta. Asuessani Espanjan maaseudulla olin sen verran eksoottinen näky katukuvassa, että minua tuijotettiin paljon. Siksi arvelen, että paistan Chilessä vaaleuttani vieläkin enemmän. Mutta se