Suomesta Chileen ja ensivaikutelmani Santiagosta

Matka Chileen on ihan älyttömän pitkä. Mun lentoni olivat ehdottomasti vielä parhaimmasta päästä, sillä ne sisälsivät vain yhden vaihdon ja jouduin odottamaan Madridissa Santiagon lentoa vain vähän päälle kolme tuntia. Siitäkin huolimatta kolmentoista tunnin lento Santiagoon oli äärimmäisen puuduttava. Turistiluokan tuoleissa on vaikea nukkua ja villatakkini oli ties milloin vieressäni kuorsaavan miehen pyllyn alla ja milloin taas kengännauhani oli vieressäni nukkuvan tytön jalan alla. Mutta onneksi lento meni kuitenkin loppujen lopuksi suhteellisen nopeasti ja saavuimme Santiagoon jopa etuajoissa. Oli myös uskomatonta seurata lentokoneen reittiä ruudulta ja todeta lentävänsä Amazonin yläpuolella. En ole nimittäin ikinä edes käynyt Etelä-Amerikassa aikaisemmin.

Yksi asia mikä minua jännitti etukäteen oli itseni ja tavaroideni kärrääminen turvallisesti lentokentältä kotiin. Olin kuullut etukäteen, että lentokentällä on paljon kuskeja, jotka väittävät työskentelevänsä jollekin taksiyhtiölle ja pyytävätkin matkasta tuplahinnan kuin oikea taksiyhtiö olisi pyytänyt. Kuulemma tältäkin välttyy jos lampsii suoraan oikean taksiyhtiön kuten transvipin (kimppataksipalvelu) tiskille ja ottaa sieltä kyydin. Tutustuin lennolla chileläiseen lakimieheen, jonka tytär oli tulossa hakemaan häntä lentokentältä. Kun kyselin häneltä taksipalveluista, hän sanoi heti, että tottakai pääsen heidän kyydissään kotiin. Olikin todellinen helpotus olla chileläisen seurassa Santiagon sekavalla kentällä. Varsinkin kun kolmentoista tunnin jälkeen väsymys oli jo aika kova. Heti kun astuimme odotusaulaan meitä oli vastassa jäätävä läjä ihmisiä ja taksihuutelijoita. Oli mukava lampsia suoraan ulos aulasta chileläisten seurassa. Miehen 23-vuotias tytär opiskelee psykologiaa Santiagossa ja hän oli hirmu mukava. Sain jo matkalla kuulla Chilen matkavinkkejä ja chileläisten omia sanontoja ja sanoja. He veivät minut kotiovelle asti ja varmistivat vielä, että kämppikseni Karin tuli alas minua vastaan. 

Asun Providenciassa lähellä Baquedanon metroasemaa. Tämä alue on aivan ihanaa. Itse asun kerrostalossa, mutta ihan kodin vieressä on kauniita omakotitaloja ihanine pihoineen. Alue on hirmu rauhallinen ja siisti. Rauhallisuudesta huolimatta kämppä on kuitenkin lähellä keskeisiä metroasemia sekä kauppoja ja baareja. Perfecto. Nyt kun olen kävellyt paljon muissakin kaupunginosissa olen huomannut, miten erilaisia alueita Santiagossa on. Providencian vuokrat ovat kaupungin kalleimmasta päästä, jonka saattaa jo arvata omakotitalojen pihoille parkkeeratuista luksusautoista. Ja vaikka en tietenkään ole käynyt huonoilla alueilla, niin jo keskustassa on paljon likaisempaa ja sotkuisempaa kuin omalla asuinalueellani. Kun muuttaa Arabianrannasta Santiagoon, niin Providencian omakotitaloalueet voivat ehkä lievittää kulttuurishokkia. Täällä ymmärtää olevansa paljon enemmän snobi kuin oli ikinä kuvitellut olevansa. 

 Providencia

Santiago on tuntunut yllätävän nopeasti kodilta. Tämä kaupunki on ihana sekoitus chileläistä ja etelä-amerikkalaista kulttuuria sisältäen paljon länsimaalaisia vivahteita. Toisaalta kaduilla myydään ostoskärryistä itsetehtyjä empanadoja ja tupaten täynnä olevassa metrossa katusoittaja laulaa salsaa sydämensä pohjasta. Toisaalta täältä ei ole vaikea löytää hipsterikahvilaa, josta saa ranskalaistyylistä cappuccinoa soijamaidolla. Meiltä tultiin vielä eräässä tällaisessa kahvilla kysymään, että onko tämä kahvila tarpeeksi eurooppalainen, että mitä me haluaisimme tänne lisää, että tämä muistuittaisi meitä vielä enemmän Euroopasta. (:D?) Myös Costanera Center,  ostoskeskus ja Etelä-Amerikan korkein rakennus,  on niin länsimaalainen, että olisin voinut kuvitella olevani Saksassa. Täältä ei tunnu myöskään olevan vaikeaa löytää vegaanista ruokaakaan. Toisin sanoen täällä voi sukeltaa syvälle Chileen ja mennä taas turvaisaan hipsterikahvilaan juomaan soijacapua, jos Kallio-ikävä yllättää. Se miksi Santiago on tälläinen kuin on, vaatii vielä paljon perehtymistä chileläiseen kulttuuriin ja historiaan, mutta ensivaikutelmani kaupungista on hyvin mielenkiintoinen ja hyvä. 

 Näkymiä Costanera Centeristä. Kaupungin yllä leijaileva sumu on saastetta.

Soijacappuccinojen ja näkymien lisäksi ensimmäisiin päiviin kuuluvat tietenkin myös käytännön asioiden hoitaminen. Käytännön asioihin kuuluvat prepaid-liittymän hankkiminen, viisumin rekisteröiminen sekä chileläisen henkilökortin hankkiminen. Jälkimmäisten hoitaminen ei olekaan yksinkertaisimmasta päästä. Viisumi pitää rekisteröidä maahanmuuttovirastossa. Käytännössä tämä tarkoittaa tähän aikaan vuodesta sitä, että ensin pitää jonottaa kaksi tuntia ulkona vuoronumeroa ja tämän jälkeen vielä toiset kaksi tuntia sisällä rekisteröintitiskille. Onneksi satuin jonossa hyvään kohtaan ja tutustuin mahtaviin kolumbialaisiin ja venezuelalaisiin vaihtareihin, niin aika meni hieman rattoisemmin. Mutta tästä lähtien en enää ikinä valita suomalaisten virastojen jonoista. Tuntui kuin oltaisiin jonotettu johonkin keikalle, kun jengi oli tuonut mukanaan tuoleja ja eväitä pitkää jonostusta varten. Ymmärtääkseni Chile on yksiä Etelä-Amerikan maahanmuuttovoittoisempia maita ja se kyllä näkyi jonon pituudessa. Maanantaina minun pitää vielä mennä jonottamaan toiseen virastoon saadakseni chileläisen henkilökortin, jota yliopistoni vaatii.

Ensi tiistaina alkaa koulu ja vaihtarimeingit, mikä on ihan maaaahtavaa! Kirjoitan koulumeiningeistä ja arjesta myöhemmin! :) Que tengan un buen finde!

Con amor,
Julia